Tietoja minusta

Oma kuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lippu salkoon



Juhannuksestamme muodostui näin idyllinen. Matka suuntasi Turkansaareen ( vanha museoalue) .
Ilta alkoi juhannushartaudella tässä vanhassa puukirkossa. Osa väestä joutui seisomaan ulkopuolella, kun kirkko oli niin täynnä. Onneksi sopu sijaa antaa. Nellykin pääsi meidän kanssa hakemaan hengenravintoa :) Kun virrenveisuu alkoi, se oli pienelle koirallemme liikaa... tai sitten yritti laulaa mukana...


Pelimannikuoro oli saapunut avaamaan juhannuksen  klo 18:00. "Siniristilippumme" raikui komiasti koleassa säässä, kun lippua nostettiin salkoon. Seuraavaksi oli vuorossa yhteislaulua ja muita esityksiä.
 Me pohjoisen ihmiset ollaan kyllä sitkeää kansaa, kun lähdemme liikkeelle juhannuksenakin vaikka mittari näyttää vain kymmentä astetta. Kuten kuvasta näkyy, monet olivat kaivaneet toppatakit esille. Eikä ollut yhtään liikaa tuolla tuulessa.  Itse en tarennut villatakissani, kotiin piti lähteä kesken illanvieton...


Juhannus on alkanut... siniristilippu liehuu...


 Monenlaista menopeliäkin näkyy kun ympärille katselee...

Toivotaan, että jossain päin Suomea joku paistattelee keskiyön auringossa. Monta olen saanut itsekin seurata mutta tällä kertaa nukkumatti houkuttelee varhain... aamulla kutsuu työt... minun osani on auttaa kaikkein heikoimpia... se ei katso, onko arki vai pyhä ...

Mutta iloita saatan silti tästä ihanasta kesästä ♥♥♥



2 kommenttia:

  1. Mukavaa juhannusta! Täällä sataa taas kaatamalla.

    VastaaPoista
  2. Koleaa eli kymmenen asteen huiteilla oli täälläkin, mutta ei se liiemmin haitannut. Vietin silti juhannusaattoa ulkona....=) Mukavaa kesän jatkoa Pia!

    VastaaPoista