Tietoja minusta

Oma kuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

torstai 25. helmikuuta 2016

Torstain turinoita

 Suomenlinnan ruutikellari

Hyvää ja toivorikasta torstaipäivää sinulle, joka satut istumaan juuri nyt koneen äärellä. Onneksi minunkaan ei tarvitse nyt puhua kenellekkään mitään vaan saan istua ja tuijotella tietsikan ruutua kaikessa rauhassa.  Kävin hammaslääkärissä , jonka ajan jo meinasin perua. Oire, joka oli vaivannut jo pitkään olikin jo yllättäen hävinnyt ja ehdin ajatella, että mitä jos onkin turha reissu. Mutta eipäs ollutkaan. Lääkäri löysi kuin löysikin vanhan paikan alta reiän, joka sitten paikattiin samantien ja nyt on leukaperät puuduksissa. Miehelle sanoin leikkisästi, että jos sinulla on jotakin kaunoja minua kohtaan niin nyt saat mosauttaa minua leukaan...huono vitsi sinänsä...no ei tietenkään lyönyt eikä ole koskaan lyönyt...eikä kukaan muukaan mies. Ammattini puolesta olen kyllä saanut nyrkin iskuja osakseni mutta ne taas johtuu muistisairaan vanhuksen ymmärtämättömyydestä ja muista seikoista joita yritän minäkin hoitajana ymmärtää.
Nyt olen erittäin tyytyväinen, kun en perunut hammaslääkääriaikaani. Lääkäri ihmetteli myös miten oireet olivat hävinneet  tipotiehensä kuukauden sisällä vaikka reikä oli jo melko syvälle syöpynyt.
Tässä istun nyt puudutettuna ja mietin miten ihanaa onkaan kun saan taas suoltaa ulos ajatuksiani ja sormet vain tanssivat näppäimillä. Kiitos kun jaksoit lukea...terveisin, Pia



  " Joka itsensä ylentää, se alennetaan ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Matt. 23:11-12

6 kommenttia:

  1. Hammaslääkärit eivät ole niitä suosituimpia henkilöitä jostain kumman syystä.
    Onneksi menit etkä perunut aikaa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tottunut hammaslääkäreihin, luottavainen olo on heidän käsissä. Ajattelin vain, etten turhaan mene heille taakaksi jos ei mitään löydykkään...ja laskuhan siitä olisi silti tullut perässä...Tosi kiva huomata, että täällä on vielä tutut henkilöt mukana :) reilun vuoden poissaolon jälkeen tuntuu taas niin kiva olla mukana...mukavaa loppuviikkoa myös sinulle, Tarina!

      Poista
  2. Mulla vei eräs lääke kaikki hampaat...tetrasykliiniä lapsena syöttivät, kun en penisilliniävoi syödä, menee henki.. Taivalkoskella sanottiin, kun olen 30, ei ole enään omia hampaita, pärjäsin 44 vuotiaaksi..

    VastaaPoista
  3. No huh huh...joskus on pakko valita se pienempi paha...vaikka omat hampaat menee niin uusia saa aina tilalle...sinun pelastus on ollut tuo tetrasykliini...kaikesta huolimatta...

    VastaaPoista
  4. Hyvä kun menit, ainahan ne kannattaa hampaat tarkistuttaa, itsekkin olis just ja reikiä oli kaks. Olen muuten eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kaima kahdella ii:llä :) Kävin visiitillä sinun blogissasi ja tulen vierailemaan vastakin... ja lämipästi tervetuloa blogini lukijaksi... minulla alkoi nyt uusi kausi ja toivottavasti minulla on sinullekkin jotakin annettavaa :)

      Poista