Tietoja minusta

Oma kuva
Päiväkirjamerkintöjä pienen puutarhan vaiheista vitosvyöhykkeellä. Lisämausteena luontokuvia lähiluonnosta, usein retkillä mukana cairnterrieri Nelly, 3 vuotta.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Toimelias päivä


Ihana vapaapäivä takana eikä ollenkaan ole mennyt hukkaan. Muru on ollut mummolassa käymässä ja kaikenlaista touhua on riittänyt. Metsälenkillä Murua kiinnosti kovasti kävyt...koirankikkarekkin muistutti Murun mielestä erehdyttävästi käpyä ja esitteli sitä kädessään mummolle niin onnellisena. No, se "käpy" heitettiin melko pian metsään takaisin. Oppia ikä kaikki, pian Murukin oppii  erottamaan jyvät akanoista :)
Mummo ja Muru tekivät pihakierroksen lenkiltä tultuaan. Naapurin koiraakin piti tervehtiä. Pihalta löytyi kaikenlaista outoa,
 niinkuin nyt nämä alla olevat  ihmetyksen aiheet. Raparperin mollukoista on jo hyvää vauhtia muodostumassa.lehtiä. Aika erikoisen näköinen on näin alkuunsa. Mutta silti läheltä katsottuna aika kauniskin..suloiset ruttuiset lehdet ja kaikki...kevät on makroilun aikaa kaikin puolin, lähelle kohdetta on päästävä.


Tässä raparperit kuvattuna 1.5. 2016


Vappu oli ja meni mutta vielä oli tilausta munkeille. On ne vaan niin hyviä...






Jottei tekeminen lopu, isäntä oli järkännyt perheen naisille vähän iltapuhteita. 4,5 kuutiota koivuklapia oli ilmestynyt pihalle ( yhteensä kolme tämmöistä kasaa). Vajaa kaksi tuntia meni näitten halkojen lappamisessa puuliiteriin kolmen naisen voimin. Mainittakoon nyt vielä, että isäntä lappoi yhden tämmöisen kasan yksin, Siitä ei ole tietoa kuinka kauan hänellä siihen meni aikaa. Pahoin pelkään, että teki sen puolet vähemmässä ajassa kuin me naiset. Mutta ei taida sillä olla merkitystä.
Mies on riskimpi kuin nainen, piste.




 Saunan ja takan lämmikettä riittää nyt taas pitkäksi aikaa.  Tämä olikin tämän illan koko perheen projekti. Ja ilmakin tuntuu lämmenneen huomattavasti. Voi että nautin keväästä, siitä kun valoa riittää jo pitkälle iltaan, lintujen karkeloista puissa ja pensaissa. Kasvien kasvun seuraamisesta, Ja ihmisetkin ovat heränneet talviuniltaan, kömpineet esille koloistaan.










Hymy, jonka jaat,
palaa aina takaisin.

Hyvää yötä, kiitos kun olet siinä.

toivottaa Pia




2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Minä olen taas tän viikon sairastanut selkääni, toinenkin välilevy nyt sökönä + kulumaa.. ei ole helppoa tämä alkava wanhuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista, Janne...toivotaan, ettei se vanhuus ihan vielä ole tulossa.

      Poista